Kertoja Tuntemattomassa sotilaassa
Väinö Linnan teoksessa Tuntematon sotilas (1954) kertoja on tärkeässä roolissa. Hän on kaikkitietävä ja ohjailee lukijaa ajoittain sekavissakin tapahtumissa selkeästi ja johdonmukaisesti. Itseään kertoja ei kirjassa suoranaisesti esittele, mutta hänen kerrontatavastaan ja suhtautumisesta sotaan ja henkilöihin voi päätellä hänen luonteensa olevan samantyyppinen kuin kirjan henkilöilläkin. Tietynlainen vaatimattomuus ja asioiden esitteleminen sellaisinaan yhdistää kertojaa ja kirjan henkilöitä. Pohdittavaksi jääkin, kuinka tiiviisti kertoja on tai on ollut läsnä tapahtumissa. Voisiko hänen nimettömyytensä takaa löytyä jopa itse kirjailija?
Kertojan tyyli vaihtelee kirjassa lyhyistä, pelkistetyistä ja vain oleellisimman kertovista huomautuksista laajoihin kuvauksiin, joihin on yhdistetty kerrontaa menneisyydestä sekä enteellisiä lausahduksia tulevasta: ”Ei hänestä aivan sellaista tullut kuin tekijät olivat tarkoittaneet, mutta sellaisenaankin hän sai kelvata astumaan maailmanhistorian nieluun.” Kertoja kuvailee tapahtumia melko tarkasti, varsinkin silloin, kun on kyse asiasta, joka henkilöille on tärkeä. Kirjassa siis kerrotaan enimmäkseen sitä, mitä henkilöt tietävät. Vaikka kertoja tietääkin tapahtumien kulun, hän ei sitä paljasta edes kertomalla hyökkäyssuunnitelmista, joita korkeammilla tahoilla tehdään. Tämä mahdollistaa lukijan samaistumisen sotilaan tietämättömyyteen ja arvailuunkin sekä osaltaan luo käsitystä siitä, että kertoja on ollut tapahtumissa itse läsnä.
Kertojan keskittyessä taistelevien miesten mietteisiin hänen oma suhtautumisensa nousee myös esiin. Sekä tapahtumiin että henkilöihin kertoja tuntuu suhtautuvan juuri taistelevien miesten näkökulmasta. Kertoja ei peittele miesten rikkomuksia tai kaunistele heidän ajatuksiaan, vaan kertoo ne suoraan eikä moralisoi. Hän uppoutuu henkilöiden tajuntaan ja paljastaa lukijalle pelon ja kauhun tunteita, joita he eivät välttämättä toisilleen paljasta. Kertoja ei vedä selkeää raja-aitaa lukijan, tapahtumien ja henkilöiden välille, vaan mahdollistaa lukijan samaistumisen tilanteissa, mikä syventää lukukokemusta. Kertojalla onkin suuri merkitys lukijan muodostaessa kuvaa henkilöistä. Hänen kertoessaan pikaisesti heidän taustansa ja ajatuksensa sekä heidän tärkeimmät luonteenpiirteensä sen sijaan, että lukija joutuisi kaivamaan keskusteluista tärkeimmät tiedot, lukukokemus säilyy mielenkiintoisena eikä muutu sekavaksi.
Kirja kokonaisuudessaan muodostaa lukijalle karun ja julman kuvan sodasta. Kerronnassa ei kierrellä kuolemaa tai tuskaa, jota henkilöt kokevat tapahtumien kuluessa. Sotaa ei näytetä kiiltokuvamaisena, sankarillisena urotekona. Esille nostetaan se seikka, että monet asiat taisteluissa tehtiin, koska oli pakko. Menestyksekkäät teot rintamalla eivät olleet vapaaehtoisen valinnan ja sankaruuden seurausta vaan sekavan, kauhua herättävän eloonjäämiskamppailun tulos. Kirjassa miehet toki iloitsevat voitoistaan, mutta he eivät erityisesti pidä itseään sankareina, vaikka mitaleja saavatkin.
Itse pidän juuri kertojan selkeästä tyylistä ja siitä, että usein sodan sankareina kuvatut sotilaat on kirjassa kuitenkin kuvattu tavallisina eikä välttämättä kovin täydellisinä tai ihailtavina miehinä. Amerikkalaisten sotaelokuvien imelää romantiikkaa, jossa urhoollinen sotilas vapaaehtoisena lähtee morsiamensa viereltä puolustamaan isänmaataan, ei tässä kirjassa ole. Mielestäni se on erittäin hyvä, sillä kerronta säilyy näin uskottavana. Vaikka juoni on käänteiltään kirjassa hyvin yksinkertainen ja yleisesti historiasta tiedossa, teos ei menetä mielenkiintoisuuttaan. Mielenkiintoa pitävät yllä etenevä kerronta, joka nostaa esiin oleellisia ja huumoripitoisia keskusteluja ja taustatietoja, sekä kaikkialta kirjan tapahtumista esiin paistava suomalaisuus. Kirjan kerronta on helposti lähestyttävää ja sopii mielestäni kirjan aiheeseen erittäin hyvin.